Ei ole helppoa olla nainen. Ei ainakaan silloin kun pitäisi olla vakuuttava ja edustava, mutta kaikki tuntuu olevan sinua vastaan. Niin kuin esimerkiksi silloin kun olet menossa juhlaan, jossa sinun on pidettävä tärkeä puhe, ja käytät koko aamun hiustesi laittamiseen ja sopivan hillityn meikin tekemiseen. Kiemurtelet sukkahousuihisi ja yrität kuroa itsesi pari kokoa hoikemmaksi mahtuaksesi pieneksi jääneeseen juhla-asuusi.
Ja kun sitten saavut juhlapaikalle ja h-hetki lähestyy, huomaat että sukkahousuihisi on tullut silmäpako. Menet naistenhuoneeseen tekemään sille nopeasti sen mitä tehtävissä on, eli tököttämään kynsilakkaa silmäpaon alareunaan toivoen, että se pysäyttää repeämän. Tätä tehdessäsi satut katsahtamaan peiliin ja huomaat, että kampauksesi, jonka aamulla föönasit, rullasit, tupeerasit, lakkasit, harjasit ja puuteroit paikalleen ja jota sitten peilailit kaikista mahdollisista ja mahdottomistakin kulmista varmistuaksesi, että se näyttää hyvältä, tuo kampaus on nyt kadonnut johonkin. Kostea ulkoilma on saanut sen lätsähtämään ja peilistä sinua katsoo nainen, joka näyttää siltä kuin hän olisi juuri raahautunut kotiin pitkän päivän jälkeen, vaikka juhlat ovat vasta alkamassa.
Kuinka kahdehdinkaan miehiä! Kuinka helppoa heillä onkaan. Riittävän tiheä parturissa käynti takaa sen, että aamuisin he selviävät hiustenlaitosta parilla kammanvedolla. Eikä mitään raivostuttavia taisteluita takertuvien, vastaanhangoittelevien sukkahousujen kanssa, joista liian usein kuuluu se pahaenteinen risahdus juuri kun luulit tällä kertaa onnistuneesi saamaan ne ehjinä päällesi.
Miehen on myös vaikea käsittää sitä, että se, että ei ole mitään mitä laittaa päälleen, on naiselle usein totisinta totta. Mies menee kaapilleen, valitsee housut, paidan, takin ja solmion, vetää sukat ja kengät jalkaansa, ja voilà, hän on valmis! Ja jos vatsanseutu pikkuisen tai vähän enemmänkin pursuaa housujen vyötärön päälle, se vain lisää miehen painoarvoa. Mutta kun nainen avaa vaatekaappinsa, häntä odottaa valintojen viidakko. Onko housuasu liian arkinen? Ja jos laitan hameen, pitääkö sen olla pitkä vai lyhyt vai jotakin siltä väliltä? Riittävän juhlavaa talvista mekkoa minulla ei ole, siispä on pakko laittaa pitkä puolihame. Mutta en voi laittaa lyhyttä yläosaa, koska hameen vyötärö ei enää mahdu kunnolla kiinni - onko minulla riittävän juhlavaa, riittävän pitkää yläosaa, joka sopisi tähän hameeseen?
Periksi ei silti sovi antaa. Sillä tottahan se on, että jos joskus onnistuu loihtimaan itselleen edustuslookin kampauksineen ja tilanteeseen sopivine asuineen, se lisää itsevarmuutta ja auttaa suoriutumaan paremmin vaativistakin vastuista ja tilanteista. Varsinkin jos onnistuu säilyttämään tuon lookin koko tilaisuuden läpi.
Mutta miten selitämme Hillary Clintonin poninhännän, kampauksen jossa hän Yhdysvaltain ulkoministerinä ollessaan lenteli ympäri maailmaa virkatehtäviään hoitamassa? Kun katselin uutisia ja näin hänet kättelemässä valtioiden huippujohtajia pompulalla koottu ponnari niskassa törröttäen, kuin koulutytöllä, tunteeni heilahtelivat laidasta laitaan. Tunsin ärtymystä siitä, että hän ei ota asemaansa maailman kenties vaikutusvaltaisimpana naisena tosissaan. Ja vahingoniloa siitä, että eipä ne rikkaat ja kuuluisatkaan aina osu ihan napakymppiin kampauksissaan - poninhäntä kun ei ehkä ole kaikkein uskottavin ja pukevin kampaus yli kuusikymppiselle naiselle. Tunsin myös myötätuntoa naista kohtaan, joka tekee itsensä uhraavaa, raskasta työtä ympäri vuorokauden, siirtyen paikasta toiseen ilman mahdollisuutta keskittyä oman ulkoisen olemuksensa hoitamiseen.
Ja lopulta, tunsin helpotusta. Sillä jos Hillary Clintonilla on poninhäntä, olisiko se sallittua minullekin?
