Tänään tein sen, laitoin joulumusiikkia soimaan. Tänään tuli se tunne, että nyt on aika avata ovi arkitodellisuudesta toiseen maailmaan, kuin ensimmäinen luukku joulukalenterista.
Kun Diana Rossin käheänsamettinen ääni alkoi laulaa Winter Wonderlandista, silloin se tapahtui: pesukoneen ja pyykkivuoren ääreltä tuntui eteeni aukeavan polku, joka kutsui seuraamaan. Lähdin astelemaan polkua pitkin maahan leijuvien lumihiutaleiden keskelle hiljaiseen metsään, jossa kuului vain lumisateen tuskin erottuva humina.
Ja samassa kaikki viikkojen varrella kasaantuneet paineet, pelot, turhautumiset, riittämättömyyden tunteet, päässä suriseva väsymys ja olkapään takana jatkuvasti kärkkyvä kiireen tuntu olivat tipotiessään. Ne kumarsivat syvään ja tekivät tilaa jollekin ikiaikaiselle, jollekin paljon paljon suuremmalle ja merkityksellisemmälle kuin kaikki ne murheet, jotka yrittävät täyttää päiväni ja mieleni.
Miksi kulkea mieli synkkänä, kun ympärillä avautuu hohtava ja kimaltava Winter Wonderland? Miksi murehtia hartiat kireinä tekemättömiä töitä, kun voi pelmuta puhtaassa lumessa? Miksi hautoa epäonnistumisia ja riittämättömyyttä, kun on olemassa joulu, joka on ollut olemassa jo kauan ennen minua ja tulee olemaan senkin jälkeen kun minua ei enää ole. Kun on olemassa se joulun taika, jota ei oikein ymmärrä, mutta joka kuiskaa ja kutsuu luokseen: astu lähemmäksi, astu sisälle lämpöön ja valoon!
Ja kun on olemassa Joulun Salaisuus, juuri se juttu, joka tekee Winter Wonderlandista niin ihmeellisen ja antaa joulun taialle sen voiman. Salaisuus, joka ei enää ole salaisuus, onhan se kuulutettu julki jo pari tuhatta vuotta sitten: Teille on syntyntyt Vapahtaja.
Hetkinen. Minulleko on syntynyt vapahtaja? Siis vapauttaja? Onko minut päästetty vapaaksi? Olen siis vapaa - uskaltaisinkohan kokeilla? Heittäytyä ja katsoa mitä tapahtuu?
Parasta aloittaa kuitenkin varovasti, ihan vaan varmuuden vuoksi. Ehkä tänä jouluna heittäydyn hankeen ja teen lumienkelin. Räpyttelen siipiäni turvallisessa, pehmeässä lumessa ja kokeilen niitä siellä, hitaasti ja tunnustellen. Samalla voisin vaikka unelmoida siitä, millaista olisi uskaltaa heittäytyä ihan oikeasti. Heittäytyä sen vahvan vapauden varaan? Lentää, ja tuntea miten siivet kantavat?
