Minusta on tullut kahviloissa kävijä. Ennen sinne ajoivat vain järkevät ja hyvin perustellut syyt, kuten jomottava kahvihammas tai vatsassa kurniva nälkä, jota ei ollut aikaa tyydyttää pidemmän kaavan mukaan. Tai vähintään viikkoa aikaisemmin sovittu ja kalenteriin merkitty tapaaminen ystävän kanssa. Mutta nykyään piipahdan kahvilassa yhä useammin myös vain hetken mielijohteesta. Koska lapset ovat muuttanet omilleen ja Kaitselmus varjellut meitä ottamasta uusia lemmikkieläimiä autuaammille metsästysmaille siirtyneiden tilalle, kukaan ei odota kotona vaatien hoitoa ja huolenpitoa. Niinpä yllättäen käyttööni on tullut aikaa, jonka voin käyttää itsekkäästi vain omaan itseeni. Silloin suunnistan kahvilaan.
Missä piilee kahviloiden viehätys? Sillä ei ole kyse vain siitä, että kahvilassa käyminen on antoisaa. Minulla on ystäviä, jotka kertovat unelmoivansa myös kahvilan perustamisesta - nekin, joilla ei ole minkäänlaista konditoria-alan koulutusta tai kokemusta ja joissa en pysty tunnistamaan myöskään rautaista liikenaista. Mikä kahviloissa meitä oikein kiehtoo?
Voisiko olla, että kahvilassa käyminen tyydyttää jotakin ihmisen syvää perustarvetta - jotakin vielä paljon syvempää kuin kahvinjano ja makeannälkä? Me kaikki haluamme tulla nähdyiksi ja kohdatuiksi ja haluamme, että joku pysähtyy vain minun ja minun tarpeitteni kohdalle. Ja juuri tätähän hyvissä kahviloissa tapahtuu, niissä, jotka ymmärtävät panostaa ystävälliseen asiakaspalveluun ja niittävät sen satona uskollisia kanta-asiakkaita. Ehkä käymme kahviloissa saadaksemme yhä uudestaan kokea sen ainutlaatuisen hetken, kun maailmassa ei ole muita kuin sinä ja kahvilan täti ja vitriinistä valitsemasi herkkupulla, jonka täti lämpimästi hymyillen ojentaa sinulle. Muistuttaako huolenpito ja hoiva, jota hetken verran saan kahvilan tädiltä, meitä siitä tunteesta, jonka lapsuudenkodissaan käymään tuleva aikuinen lapsi kokee, kun äiti on ovella toivottamassa hänet tervetulleeksi? Omissa muistoissani juuri se oli kotona käymisten paras hetki, sillä hyvin nopeasti alkoi kaivata taas oman kämpän rauhaan, missä sai mennä ja tulla omassa aikataulussaan ja ilman tilivelvollisuutta.
Toinen selitys kahviloiden vetovoimalle saattaakin olla se, että siellä velvollisuudet tervetulleeksi toivottajaa kohtaan päättyvät siihen, kun on saanut ja maksanut kahvikupillisensa ja pullansa. Tämän jälkeen saat suunnistaa rauhassa omaan pöytääsi ja olla oma herrasi. Kahvilan täti ei loukkaannu, jos visiittisi jää lyhyeksi, eikä hän huutele perääsi kysellen, minne menet ja koska tulet. Kahvilan täti ei myöskään tule pöytääsi kyselemään, maistuuko pulla, niin kuin ruokaravintoloiden tarjoilijoilla on tapana tehdä. Kiltti suomalainen, joka ei halua olla vaivaksi eikä vastukseksi, vastaa kiusalliseen (ja myös hämäävän monimerkityksiseen) kysymykseen "Maistuuko ruoka?" tietysti aina, että maistuu kyllä, vaikka ei maistuisikaan. Ainakaan hyvältä. Mutta kahvilassa kukaan ei odota sinulta mitään eikä vaadi sinulta mitään. Voit hörppiä juomaasi ja vain tuijottaa eteesi ja antaa mielesi tyhjentyä. Tai voit lueskella tai raapustella muistiinpanoja tai näpytellä läppäriäsi. Tai vaikkapa tarkkailla vaivihkaa muita kahvilassaolijoita, jos se tuntuu mukavammalta.
Mutta kahviloilla on tarjottavanaan jotakin vielä enemmän. Kun astut sisään kahvilaan, astut hetkeksi pois elämästä, jota rytmittävät kellon armottomat viisarit, ulottuvuuteen, jonka ulkopuolelle jää tavallinen arkemme. Kahvilat ovat kuin väliasemia matkallamme jostakin jonnekin: emme ole enää siellä, mistä kahvilaan tulimme, mutta emme myöskään vielä siellä, mihin olemme menossa kahvihetken jälkeen. Kahvilaan poiketessamme astumme tilaan, jossa hetken ajan kaikki on mahdollista. Aikataulut ja matkareitit voidaan suunnitella uudelleen. Mielen perukoille painetut villeimmät ajatukset ja unelmat saavat nousta jälleen pintaan. Kuka tietää, ehkä juuri tässä kahvilassa, juuri tässä pöydässä istuessani, voin saada kuningasidean, joka muuttaa koko tulevaisuuteni suunnan. Kun astun tuosta ovesta ulos, mikään ei enää ole ennallaan!
Ja vaikka kaikki olisikin unelmaa, joka elää vain yhden kahvikupillisen ajan, ei huolta. Polttoainetta unelmille riittää kyllä, sillä kahvilaan voi tulla aina uudestaan.
