”Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?”
Siinä se taas tuli, eräässä iloisessa illanvietossa. Tuo petollisen yksinkertaiselta tuntuva kysymys, joka usein heitetään ilmoille kepeänä jäänmurtajana uusiin ihmisiin tutustuttaessa.
Kaltaisessani INTJ- persoonallisuustyypissä ja enneagrammin numero viitosessa tällaisen kysymyksen esittäminen aloittaa aina armottoman pohdinnan. Tiedän, että kysymys on leikkimielinen, mutta en voi mitään sille, että suhtaudun siihen vakavasti ja alan tosissani miettiä, mitä oikeasti tarvitsisin, että pysyisin hengissä autiolla saarella.
Mutta ensin olisi tiedettävä, miten pitkään saarella pitäisi pystyä pysymään hengissä. Miten on mahdollista, että noin tärkeä yksityiskohta jätetään kysymyksessä kokonaan määrittelemättä? Entä olisinko siellä yksin vai jonkun kanssa? Ja missä ja minkälaisessa ilmastossa saari sijaitsee? Itse asiassa koko kysymys on oikeastaan täysin absurdi, sillä harvemmin autiolle saarelle lähdetään tarkoituksella, yleensä sinne haaksirikkoudutaan eikä silloin pystytä miettimään, mitä haluaisi ottaa mukaansa.
Pohdittuani kaikkea tätä ja todettuani, että en tiedä mitä tarvitsisin ja että todennäköisesti en kuitenkaan osaisi käyttää tarvikkeita, joita hengissä pysyminen edellyttäisi – eli tuskin pysyisin hengissä kovinkaan pitkään –, vasta sitten pystyn päästämään vapaalle. Avaan viitostyypin nelossiipeni ja annan mielikuvitukseni lentää.
Kovin pitkälle se ei pääse, sillä se laskeutuu kirjahyllyyn. Alan miettiä, mitä kirjoja ottaisin mukaan autiolle saarelle. Ja siinä sitä pohdittavaa riittääkin.
Olen kirjahullu, ja sen voi nähdä kirjahyllystäni. Olen kertonut siitä, miten kirjat toisaalta tuovat minulle turvallisuutta ja miten ne toisaalta ovat mahdollisuus seikkailuihin, joihin pääsee yksinkertaisesti ottamalla kirjan käteensä ja alkamalla lukea. Turvallisiin seikkailuihin omassa nojatuolissa.
Mutta nyt oltaisiin menossa autiolle saarelle, kauas omasta, turvallisesta nojatuolista. Mitä kirjoja sinne ottaisin? Ensimmäiseksi pakkaisin mukaan tietysti Raamatun. "Tietysti" siksi, että se on kirja, joka on vielä paljon enemmän kuin vain kirja. Se on ruokaa. Ja siksi tuskin kovin pitkään miettisin, minkä käännöksen ottaisin. Ihan mikä käännös vaan luultavasti maistuisi yksinäisyydessä autiolla saarella.
Mutta mitä ne muut kirjat olisivat? Samassa tajuan, kuinka hyödyllinen tuo seuraleikin kysymys oli. Todellakin, mitkä kolme kirjaa hyllystäni ovat sellaisia, jotka haluaisin lukea yhä uudelleen ja uudelleen? Mitkä ovat ne kirjat, joista olen saanut kerta toisensa jälkeen rohkaisua, haastetta, opetusta, rouhetta ajattelulle, ilmaa mielikuvitukselle ja nautintoa taitavan kirjoittajan kanssa seurustelusta kirjan sivujen kautta? Ne, jotka ovat jättäneet minuun jäljen; jäljen, jonka haluaisin edelleen vain vahvistuvan ja painuvan syvemmälle minussa.
Hyllyssäni on kirjoja, joita en ole koskaan lukenut. Siellä on kirjoja, jotka olen lukenut mutta joiden sisällön olen autuaasti unohtanut. Ja sitten siellä on niitä kirjoja, jotka ovat tehneet minuun niin vahvan vaikutuksen, että se väreilee vieläkin mielessäni, vaikka en pystykään täsmällisesti muistamaan, mitä kirjassa oli. Nämä kirjat kutsuvat minua hyllystäni. Ja ne ovat niitä, jotka todennäköisesti ottaisin mukaani myös autiolle saarelle.
Ainoa ongelma on se, että noita kirjoja on paljon enemmän kuin kolme. Saisinkohan ottaa mukaani muuttolaatikollisen? Tai kaksi? Miksi ei koko hyllyllistä?
Havahdun siihen, että sillä välin kun minä edelleen pohdin ja pyörittelen kysymystä mielessäni, muut ovat jo hyväntuulisina siirtyneet alkulämmittelystä illan seuraavaan osioon. Äh, äkkiä nyt: "Mitkä kolme asiaa…?" No sanotaan vaikka, että ensiksikin Raamattu; toiseksi paljon, paljon paperia ja kyniä – sovitaanko, että ne ovat yksi kokonaisuus ja yhdessä vasta se toinen asia – omien ajatusten muistiin merkitsemistä varten. Ehkäpä aution saaren yksinäisessä helteessä ajatuksista kypsyisi jopa jotakin julkaisukelpoista. Vaikkapa Auringon noususta auringon laskuun – Ajatuksia autiolta saarelta. Omakustanteena, pakolliseksi aarteeksi jälkipolven kirjahyllyihin. Ja kolmanneksi…. Voi ei, taas se alkaa, aivan mahdoton tehtävä!
Mutta tulipahan ainakin taas todistettua perinteisen kirjan vahvuus. Sillä mikä muu väline toimisi autiolla saarella vielä senkin jälkeen, kun kaikki aurinkovoimalla latautuvat akutkin olisivat menettäneet voimansa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti