Onko sinunkin keitiössäsi sellainen? Se veitsi, johon tartut aina kun alat tehdä jotakin? Se jolla viipaloit tomaatin ja kurkun, kuutioit perunat ja porkkanat, kuorit ja pilkot sipulin, teet viillot appelsiiniin ja yleensä myös leikkaat leivän. Leipäveitsikin sinulla tietysti on, mutta miksi etsiä sitä, koska sinulla on jo esillä se ainoa oikea, jolla kaikki sujuu parhaiten.
En oikein enää muista, mistä tuo veitsi on kotiimme tullut, mutta todennäköisesti se on kulkeutunut meidän jomman kumman lapsuudenkodista. Veitsestä huomaa, että sitä on käytetty ahkerasti, sillä sen puinen kahva on miellyttävän sileä ja käteen sopiva. Joku on aikanaan ollut veitseen niin ihastunut, että on tainnut käyttää sitä työkaluna muussakin kuin ruoanlaitossa, sillä terän päästä on katkennut pala pois.
Tämä veitsi aiheutti hiljattain keittiössäni hämmentävän tilanteen. Vapaapäivän rennossa tunnelmassa olin valmistautumassa ruoanlaittoon, ja käteni oli jo valmis poimimaan pöydältä tuon tutun työkalun ja ryhtymään hommiin. Yleensä veitsi lojuu jossakin jääkaapin, lieden ja tiskipöydän muodostamassa kolmiossa ja sen voi melkeinpä sokkona hamuilla käteensä samalla kun etsii ruoka-aineita jääkaapista. Mutta nyt sitä ei näkynyt missään.
Jälkeenpäin mietin, miksi ihmeessä en vain tyynesti valinnut vaihtoehtoja täynnä olevasta veitsilaatikostani jotakin toista veistä? Mutta tuossa hetkessä se ei tullut mieleenikään. Olin kuin kädetön ilman sitä ainoaa oikeaa. Hetken lamaantumisen jälkeen seurasi puolen tunnin epätoivoinen etsintäsessio. Missä tuo onneton veitsi piileskeli?
Ajatuksissani yritin jäljittää kaikkien perheenjäsenten kulkureittejä, tapoja ja ajatusratoja. En ollut ainoa, jolle tuo veitsi oli se ainoa oikea. Aika usein se oli löytynyt jääkaapista, voiveitsen paikalta voirasiasta, mutta tällä kertaa en päässyt niin helpolla. En kuitenkaan luovuttanut. Ehkä joku oli käyttänyt veistä jossakin muualla kuin keittiössä ja unohtanut sen sitten sinne. Siispä etsimään!
Koluttuani koko kodin (mukaanlukien perheen miesväen käyttämän vessan, mikä kuvaa jo epätoivoni määrää) löysin eksyneen lampaan tiskipöydältä, värjöttelemässä tiskiin menevän vuoan alla. Haa! Nappasin sen ja aloin voitonriemuisesti kuoria, pilkkoa ja viipaloida. Saisimme tänään siis sittenkin ruokaa!
Ja koko tämän ajan keittiössä odotti toinen veitsi, melkein samanlainen kuin se ainoa oikea. Härnäävästi samannäköinen. Olin joskus ostanut sen kirpputorilta iki- ihastuneena löytööni. Tämähän oli kuin johdatusta! Jos sille ainoalle oikealle joskus tapahtuisi jotakin, meillä olisi varalla toinen samanlainen.
Paitsi että se ei ollut samanlainen. Huijaus paljastui heti ensimmäisessä käytössä. Veitsen kahva oli paksumpi ja tuntui käteen aivan erilaiselta, ja veitsellä leikatut kurkunviipaleet vinoja ja repaleisia. Karvain mielin olenkin alkanut aavistella, että meidän veitsemme on todennäköisesti jokin laadukas vanha klassikko ja tämä huijari sen surkea piraattiversio. Epäilyni vahvistui, kun äsken tavailin veitsen terästä löytyvää tekstiä: Taiwan.
Tämä tarina on tosi, ja siitä voi varmasti oppia jotakin.
Niin kuin sen, että vaikka sitä ainoaa oikeaa ei mikään voikaan korvata, ei silti kannattaisi kangistua liikaa kaavoihinsa.
Ja sen, että sellaista mikä ei vaan toimi, ei kannata loputtomiin säilytellä - senhän voi viedä kirppikselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti