- Trust me, sanoo Jack Bauer. Ja mehän luotamme. Oli tilanne kuinka paha tahansa ja terroristit kierompia kuin koskaan, Jack hoitaa homman kotiin. Ja vaikka hän Mustanaamion tapaan on kova koville, muille hän on symppis. Kohtelias ja huomaavainen. - Excuse me, muistaa hän aina sanoa käheällä kuiskaavalla äänellään, poistuessaan vastaamaan vaativasti pirisevään kännykkäänsä.
Jack on pelastanut minutkin useammin kuin kerran. Joskus kun omat tai läheisten murheet ja taakat tuntuvat vyöryvän ylitse sietokyvyn, ei muuta kuin Jackin seikkailut pyörimään DVD:ltä. Lenkkeily olisi toki monin tavoin terveellisempää, mutta lähdepä nyt tällaisena joulukuun iltana lenkkeilemään tuonne sysipimeyteen. (Tiedän, tiedän, moni lähtee. Mutta minä katson mieluummin sohvaltani, kun Jack huhkii.)
Jack Bauer ja 24-sarja punoutuvat perheemme elämään samalla tavalla kuin Babarit ja Muumit ja Richard Scarryn touhukas maailma, jotka tuntuivat lasten ollessa pieniä pyörivän taukoamattomana non-stoppina olohuoneessamme. Aikuiset lapsemme muistavat vieläkin joitakin vuorosanoja näistä sarjoista. 24 taas auttoi perheemme elämämme tähän asti vaikeimman ajan yli. Kun menetimme yhden meistä ja kun oli kuin hirmumyrsky olisi pyyhkäissyt kotimme yli, sarjan seuraaminen oli yksi niistä asioista, jotka pitivät meidät järjissämme ja kiinni elämässä. Tilanteessa, jossa kaikki elämän turvallisuus ja ennakoitavuus tuntui kadonneen, oli uskomattoman hoitavaa kun sai laittaa pyörimään taas jaksollisen Jackin seikkailuja tietäen, että tämän jakson jälkeen on olemassa seuraava ja sitä seuraava ja vielä seuraava. Ja tämän kauden jälkeen taas uusi kausi.
Ilta illan jälkeen 24 kokosi perheemme yhteen, kuin säikähtäneet linnunpojat pesäänsä, kylki kyljessä etsimään turvaa toisistamme. Tunnin ajan saimme liidellä oman todellisuutemme yläpuolella ja hengittää hetken vapaammin. Se, että kaikki oli fiktiota, mahdollisti sen, että oman koettelemuksen keskellä sai seurata turvallisen etäältä tapahtumia, joissa toisillekin kävi huonosti. Hekin joutuivat ahdinkoihin ja menettivät rakkaitaan. Se tuntui lohduttavalta, ja jokainen pystyi käymään läpi omia tunteitaan, ilman että tarvitsi millään tavalla osoittaa empatiaa tai myötätuntoa todellisille lähimmäisille.
Ja nyt, vuosia myöhemmin, Jack on edelleen silloin tällöin seuranamme. -Trust me, sanoo hän vieläkin vetoavasti. Oikeasti olemme kyllä luottaneet elämämme paljon suurempiin käsiin, mutta ei nyt pahoiteta Jackin mieltä. Lyhytaikaisia arjesta irtautumishetkiä varten hän on edelleen meidän miehemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti